Botuliinihoito, tutummalta nimeltään Botox -hoito, on erittäin tehokas jo olemassa olevien juonteiden siloittamiseen. Hoidon vaikutukset myös ennaltaehkäisevät uusien ryppyjen muodostumista. Botox -hoidoilla lopputuloksena saadaan kaunis, nuorekkaampi ja freesimpi ilme ilman kasvonpiirteiden muuttumista.
Botox -hoidot tuovat nopean ja tehokkaan avun ryppyjen poistoon. Kasvojen iholle muodostuu ryppyjä, kun ihon alla oleva lihas supistuu, joka pääsee poimuttamaan päällä olevaa ihoa. Botuliini eli botuliinitoksiini rentouttaa ihon alla olevaa aktiivista lihasta, mikä vähentää hoidettavan alueen ihon rypistymistä. Tämän seurauksena rypyt siloittuvat ja uusien muodostuminen vähenee, kun alueella liike rauhoittuu.
Kosmeettisessa tarkoituksessa hoitoja tehdään esimerkiksi kasvojen alueen ryppyjen poistoon. Hoito on mahdollista tehdä myös kaulan alueen juonteisiin ja jännitykseen (Platysma/Nefertiti lift-hoito). Lääkinnällisissä tarkoituksissa botoxista saadaan apua migreeniin, liikapurennan rentoutukseen eli bruksismin hoitoon ja liikahikoilun estoon. Hoidettaessa pieni annos botuliinia viedään ohuella neulalla halutulle alueelle. Toimenpide on nopea eikä vaadi pitkää toipumisaikaa.
Mabelissa kaikki botuliinihoidot suorittavat terveydenhuollon ammattilaiset. Ennen hoitoon saapumista suosittelemme käyntiä konsultaatiossa, jossa kartoitamme tilanteesi tarkemmin ja kerromme kattavasti hoidosta sekä tarvittavasta jälkihoidosta. Konsultaatioon voit varata ajan sairaanhoitajillemme tai lääkäreille.
Käsittelyn vaikutus alkaa näkymään 2-4 päivän kuluessa ja vahvistuu ensimmäisen 2 viikon aikana. Tarjoamme Mabelissa maksuttoman jälkitarkastuksen 2-4vk hoidon jälkeen. Jälkitarkastuksessa voidaan tehdä tarvittaessa lisäyksiä botuliinilla, mikäli vaikutus ei olisi vielä ollut riittävä. Keskimäärin botuliinihoidon vaikutukset kestävät 3-6 kk.
Mabel on rekisteröity Valviran ja Aluehallintoviraston kautta terveyspalveluja tuottavaksi yksiköksi ja meillä on erillinen lupa botuliinihoitoihin. Toimimme yhteistyössä vastuulääkärin kanssa.
Yleisimmin botoxilla hoidettavia alueita ovat otsa, kulmakarvojen väli sekä silmänympärysrypyt. Lisäksi nenän nyrpistystä voidaan rauhoittaa “bunny lines” alueen hoidolla. Hoidolla voidaan myös avartaa katsetta sekä kohottaa kulmakarvoja. Yläkasvojen hoito tuo välittömästi kuulautta ja nuorekkuutta kasvoille.
Alakasvojen botuliinihoidot poikkeavat hieman yläkasvojen ryppyjen siloitukseen tarkoitetuista hoidoista. Alakasvojen lihaksia hoidettaessa botuliinilla tarkoituksena on rauhoittaa lihaksen toimintaa sillä liike aiheuttaa suun ympärille häiritsevyyttä tai koska vahvat purentalihakset vaivaavat.
Suunympärillä tyypillisempiä hoitoja ovat ienhymyn hoito eli ”gummy smile” sekä lip flip, joilla hoidetaan hymyillessä esiin tulevaa ientä tai sisäänpäin kääntyvää ylähuulta. Lopputuloksena hymy saadaan kauniiksi ja luonnolliseksi ilman että ien tulisi yhtä vahvasti näkyviin ja ylähuuli pysyisi paremmin näkyvissä myös hymyillessä. Suupielten alaspäin vetävä liike sekä leuan alueen aktivaatiot voivat myös vaivata ja saada ilmeen surulliseksi, botuliinilla saadaan myös suupieliin kohotusta ja leuan kärkeen tasaisuutta, kun yliaktiivista lihasta saadaan rauhoitettua. Vahvat purentalihakset voivat aiheuttaa ensinnäkin voimakkaita niska -ja hartiaseudun särkyjä, kulumaa hampaisiin sekä päänsärkyä, mutta jykevöittävät myös leukaperiä, bruksisminhoidolla onkin siten useita hyötyjä.
Kaulan ja leukalinjan aluetta voidaan hoitaa myös botuliinilla. Tätä aluetta kutsutaan Platysma-alueen hoidoksi sekä Nefertiti lift- hoitomenetelmäksi. Platysma on kaulan alueen lihas ja se on osa suupielten ja kasvojen ilme-lihaksia.
Lue blogistamme lisää botuliinihoitojen monipuolisista hyödyistä.
Kesto: n. 20 min
Toipumisaika: Ei toipumisaikaa
Kipu hoidon aikana: Ei kipua / lievä kipu
Kivun hoito: Puudutevoide
Tulos näkyvissä: 7-14 vrk
Tuloksen kesto: 3-6kk
Tekijä: Terveydenhuollon ammattilaiset; sairaanhoitajat ja lääkärit.
Hinnoittelu: Hoidettavan alueen ja tekijän mukaan. Hinnastoon pääset tutustumaan tarkemmin täältä.
















Miten botuliinihoito toimii?
Kasvojen iholle muodostuu ryppyjä, kun ihon alla oleva lihas supistuu, ja pääsee poimuttamaan ihoa. Hoidon aikana pieni annos botuliinia viedään ohuella neulalla halutulle alueelle rentouttamaan lihasta osittain tai kokonaan.
Miten pian näen botuliinihoidon tuloksia?
Hoidon jälkeen vaikutus tekeytyy kahden viikon ajan. Tuloksia onkin hyvä tarkastella vasta tämän ajan jälkeen.
Miten valmistaudun botuliinihoitoon?
Ennen hoitoa suosittelemme konsultaatiokäyntiä, jossa käydään läpi tilanteesi, hoitotarpeesi ja mahdolliset kysymykset.
Sattuuko hoito ja saanko puudutetta?
Hoitoaika on n. 10 min ja suurin osa ei koe suurta kipua. Halutessasi voimme käyttää paikallispuudutevoidetta.
Kuinka kauan vaikutus kestää?
Vaikutus on yksilöllistä ja kestää keskimäärin 3-6 kuukautta.
Miten hinta botuliinihoidoille muodostuu?
Hinnoittelu perustuu botuliinilla hoidettavien alueiden määrään.
Mitä eroa botuliinilla ja täyteaineilla on?
Botuliini rentouttaa lihaksia vähentäen rypistyvää liikettä, kun taas täyteaineet täyttävät juonteita ja lisäävät tilavuutta.